Tarteletti paahdetuilla punajuurilla ja herkkusienillä

  Suolainen tarteletti on väikkynyt takaraivossa jo pidemmän aikaa. Tykkään tartelettien valmistuksesta todella paljon. Ne ovat hurjan monipuolisia sekä pohjan että täytteiden suhteen.   Tämä vegaaninen tarteletti soveltuu hyvin iltapalalle, sunnuntaikahveille tai vaikka valmistujaisjuhlien noutopöytään.     Suolainen tarteletti paahdetuilla punajuurilla ja herkkusienillä  (Veg)   Pohja: 75 g maidotonta kääremargariinia (esim sunnuntai) 40 g kaurajauhoja … Jatka artikkeliin Tarteletti paahdetuilla punajuurilla ja herkkusienillä

Gluteeniton passionmarenkipiiras

  Olen viime aikoina koittanut kehitellä uutta moussekakkureseptiä. Tuotekehittely on yhtäaikaa hauskaa ja kinkkistä puuhaa. Vielä en onnistunut haluamallani tavalla, mutta saan sen selätettyä jossain välissä ruotuun. Tämä gluteeniton passionmarenkipiiras on myös aikoinaan ollut tuotekehittelyn alla. Onnekseni prosessi oli kohtalaisen kivuton ja sain aikaan erinomaisen mainion ja kirpakan herkun. Minulla sattui olemaan pakkasessa tukusta hankittavaa … Jatka artikkeliin Gluteeniton passionmarenkipiiras

Kasvistäytteiset filotaikinakupit

Joskus taaemmin leivoin tällaisia kasvistäytteisiä filotaikinakuppeja, mutta jostain syystä en koskaan kerennyt kirjoittaa niistä ohjetta blogiin saakka. Korjataan tämä epäkohta hetimmiten! Näitä pasteijatyylisiä pikkusuolaisia varten valmistin itse filotaikinan, mutta kaupan taikinaa voi aivan hyvin käyttää itsetehdyn tilalla. Täytteessä maistuvat kasvikset ja ihana nokkospesto. Resepti on lakto-ovo-kasvisruokavalioon soveltuva. Nokkospestoon käytinHelsinki Wildfoodsilta saamaani kuivattua nokkosrouhetta. Käytin filotaikinan … Jatka artikkeliin Kasvistäytteiset filotaikinakupit