Hahmokakkujen myynti ja leipurin vastuu

  Kaikki varmaan tietävät Olaf-lumiukkokakut ja Salama McQueen-kakut, mutta tiesitkö, että ilman lisenssiä niiden myynti ei ole sallittua. Tämänkertaisessa postauksessa pohdin tekijänoikeuksia rikkovien kakkujen valmistusta myyntiin koko alaa vaivaavana ongelmana, kerron tekijänoikeudesta ja teossuojasta hieman perusteita ja ehdotan ratkaisuja asiakkaiden pyyntöihin. Loppuun olen linkannut erinäisiä tekijänoikeudesta lisää infoa tarjoavia tietolähteitä.   "Mistä tässä nyt oikein … Jatka artikkeliin Hahmokakkujen myynti ja leipurin vastuu

Tulossa: Lautasella 2018 -erityisruokavaliomessut Helsingissä

Sain Messukeskukselta lipun kevään uutuustapahtumaan, eli Lautasella 2018 -erityisruokavaliomessuille.    Helsingin Messukeskuksella järjestetään uusi erityisruokavalioihin keskittyvä ruokatapahtuma 27.-28.4.2018. Olin suunnitellut lähtöä messuille jo muutenkin, sillä tapahtuma kiinnostaa kovasti monessa mielessä. Olen erityisruokavalioleivontaan erikoistuva leipuri-kondiittori ja omallekaan lautaselle ei voi ihan mitä tahansa aineksia lastata. Odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea kivaa messuilta löytyy ja millaisia uusia erityisruokavaliotuotteita … Jatka artikkeliin Tulossa: Lautasella 2018 -erityisruokavaliomessut Helsingissä

Juhlat, osa 2: Vinkkejä täytekakkuihin

  Täytekakut ovat usein juhliemme kahvipöytien keskipisteitä.  Marja- tai kinuskikakun leipominen omiin juhliin on melko helppoa. Seuraavaksi käyn läpi täytekakun vaiheet alkaen siitä, milloin kakkupohja kannattaa paistaa tai leikata. Lisäksi listaan kakun työvaiheet, annan vinkkejä siihen kuinka simppeleillä keinoilla saat kakkusi näyttämään siistimmältä ja kerron kuinka konditorioissa hoidetaan täytekakkujen valmistus.   Milloin leipoa? Aloitetaan siitä, … Jatka artikkeliin Juhlat, osa 2: Vinkkejä täytekakkuihin

Erityisruokavaliot pöydällä: Keliakia

  Pähkinänkuoressa ilmaistuna keliakiaa voi kuvata sairautena, jossa rukiin, vehnän ja ohran sisältämä gluteeni aiheuttaa ongelmia. Keliakia on koko eliniän kestävä autoimmuunisairaus, jossa altistuminen gluteenille tuhoaa ohutsuolen suolinukkaa, kun keho hyökkää itseään vastaan. Oireiden kirjo on laaja ja vaihtelee henkilöstä toiseen. Oireina voivat olla erilaiset suoliston ongelmat, kuten kouristukset sekä ilmavaivat, iho-ongelmat, anemia sekä useat … Jatka artikkeliin Erityisruokavaliot pöydällä: Keliakia

3 menua valmistujaisiin: rennot juhlat

  Viimeinen menuehdotus on tässä. Aiemmissa postauksissa jaoin ehdotukset modernien ja perinteikkäiden  (valmistujais)juhlien  tarjottavien inspiraatioksi. Tässä  vielä kipinää rentojen kestien suunnitteluun.     Tuplasuklaaminimuffinit Prinsessakakku Vadelmajuustokakku Brownie Maapähkinävoikreemi Nokkospesto Kasvistäytteiset filotaikinakupit         Lue myös:               

3 menua valmistujaisiin: perinteikkäät juhlat

  Osana kevään juhlateemaa suunnittelin kolme menuehdotusta valmistujaisia viettäville; perinteikkäät, rennot sekä modernit juhlat. Minulla itselläni on ollut kolmet valmistujaiset, joissa yrityksen ja järjestämisen määrä on vaihdellut juhlasta toiseen.  Ylioppilasjuhlat olivat kohtalaisen perinteiset, kirjansitojaksi valmistumista juhlittiin rennosti pienellä porukalla ja leipuri-kondiittoriksi opiskeltuani lähdin modernimmalle linjalle leivoksineen ja moussekakkuineen. Olen vankka oman hyvinvoinnin etusijalle asettamisen kannattaja … Jatka artikkeliin 3 menua valmistujaisiin: perinteikkäät juhlat

3 menua valmistujaisiin: modernit juhlat

    Valmistujaisten suunnittelun aika alkaa olla käsillä monessa kodissa. Osa hässäkkää on paitsi miettiä vieraslista, myös pohtia tarjottavia. Omissa valmistujaisissani suurimpana pulmana oli pikemminkin runsaudenpula kuin ideoiden puute. Varsinkin sen jälkeen kun valmistuin leipuri-kondiittoriksi. 😀 Valmistin kolme erilaista menuehdotusta inspiraatioksi; moderneihin, rentoihin ja perinteisiin juhliin. Kenties näistä on apua kesän juhlakautena ideoita kaipaaville.   … Jatka artikkeliin 3 menua valmistujaisiin: modernit juhlat

Kakkuvuoka vs kakkumassa

  Yksi yleisimmistä leivontakysymyksistä, joihin olen törmännyt on: "Kuinka monen munan kakkutaikina mahtuu sen ja sen kokoiseen vuokaan?" Se on oikein hyvä kysymys kysyä, mikäli ei ole aivan varma, sillä liian suuri tai pieni kakkumassan määrä suhteessa vuoan kokoon voi aikaansaada ongelmia. Liian pientä vuokaa käyttäessä ongelma on kakkumassan pursuileminen vuoan reunojen yli, jolloin kakkumassaa … Jatka artikkeliin Kakkuvuoka vs kakkumassa

Erityisruokavaliot pöydällä: Laktoosi-intoleranssi

  Blogin uusimmassa juttusarjassa käsitellään eri erityisruokavalioita ja niihin liittyviä ilmiöitä. Aloitetaan erityisruokavaliokuvaukset vanhasta tutusta, eli laktoosi-intoleranssista. Suurin osa maailman väestöstä kuuluu heihin, jotka saavat erilaisia vatsaoireita laktoosista, joten mistään marginaaliryhmän ominaisuudesta ei ole kyse. Täällä Suomessa on itseasiassa poikkeuksellisen paljon laktoosia sietävää väkeä väestöön suhteutettuna. Maailmassa on joitakin kansoja tai yhteisöjä, joissa laktoosin sietoa … Jatka artikkeliin Erityisruokavaliot pöydällä: Laktoosi-intoleranssi

Juhlat, osa 1: Turvallista tarjottavaa

  Vuosi 2018 on Paha Kakku-blogissa juhlateemainen. Tarkoitus on julkaista juhliin ja niiden järjestämiseen liittyviä postauksia keskeisenä osana tämän vuoden sisältöä. Tällä kertaa pohdin juhlien tarjottavien hygieenistä valmistamista ja tarjollapitoaikoja. Allerginen reaktio tai ruokamyrkytys eivät ole kenenkään mielestä ideaalisti sujuvien juhlien tapahtumalistalla. Vaikka riskejä ei ole mahdollista eliminoida sataprosenttisesti, terveellä järjenkäytöllä ja lämpötiloihin huomiota kiinnittämällä … Jatka artikkeliin Juhlat, osa 1: Turvallista tarjottavaa