Kakkuvuoka vs kakkumassa

Kakkuvuoan-koko

 

Yksi yleisimmistä leivontakysymyksistä, joihin olen törmännyt on: ”Kuinka monen munan kakkutaikina mahtuu sen ja sen kokoiseen vuokaan?”

Se on oikein hyvä kysymys kysyä, mikäli ei ole aivan varma, sillä liian suuri tai pieni kakkumassan määrä suhteessa vuoan kokoon voi aikaansaada ongelmia.

Liian pientä vuokaa käyttäessä ongelma on kakkumassan pursuileminen vuoan reunojen yli, jolloin kakkumassaa valuu ritilälle ja uunin pohjalle käryämään.

Liian suuri vuoka taas tuottaa matalan kakun, joka voi olla vaikea leikata kerroksiin.

 

Kokemus yleensä auttaa tässä, mutta alkuun pääsemisen avuksi päätin kasata yksinkertaisen muistilistan eri kokoisista kakkuvuoista ja kakkumassoista.

Kehitin aikoinaan laskukaavan optimaalisen kakkumassan koon määrittämiseksi, mutta sen käyttäminen vaatii hieman aikaa ja tietynlaista pilkkua rakastavaa luonnetta. Hyvät uutiset ovat, että tein kaiken työn laskukaavani kanssa teidän puolestanne ja tulokset ovat nähtävissä alla olevassa kaaviossa.

Kaaviossa on merkittynä vuoan halkaisija ja kakkumassan suuruus kananmunien määrällä ilmoitettuna.  Oletettu vuoan korkeus on 7cm, mikä vastaa lähes kaikkia kaupoissa myytäviä vuokia. Jotkut erikoisvuoat voivat olla 10cm korkeita, mutta ne ovat sen verran harvinaisempia etten sisällyttänyt niitä tähän kaavioon.

Kakkumassassa on lisäksi se piirre, että mitä suurempi massa on, sitä enemmän se laajenee vaahdotusvaiheessa suhteessa pienempään massaan. Munien ilmansitomiskyvystä saa siis enemmän irti suurempia kakkumassoja vatkatessa. Tämä ominaisuus on otettu kaaviossa huomioon.

 

Kakkuvuoka

 


 

 

Lue myös:

 

pursotinpussien-taittelu-01   Kuinka paljon on 350 F_   Mitä eroa on juustokakulla ja hyydykekakulla_

2 kommenttia artikkeliin ”Kakkuvuoka vs kakkumassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s